30.3.2015

Värikäs viikko takana....

 Kelmi hauveli 5 vk ikäisenä
 Kelmi 12 vk 
Kelmi telmimässä siskonsa kanssa, Kuunsirpin kennelin pihalla, kuvatkin kopioitu Kuunsirpin postauksesta.

Jännityksellä odotin perjantai päivää jolloin tavataan ensimmäisen kerran Suvin hauva-vauveli. Ensitapaaminen sujui mukavasti kun olin Suvin vinkistä viisastuneena varannut "nameja" taskun pohjalle.  Kelmi-hauveli kömpi autosta ulos aivan unenpöpperöisenä mutta oli heti utelias tapaamaan uusia ihmisiä.  

Kelmin  12 vk kuvat on otettu perjantai -iltana kun koirulit jäivät täysihoitoon kenneliin. Velmun kanssa jälleennäkeminen oli molemmin puolin riemukas ja Hauska-neitokainen hiukan ujosteli. Hyvin käyttäytyviä koiria kaikki, Suvi on onnistunut Velmunkin kasvatuksessa erittäin hyvin. 

Suvi tuli viettämään syntymäpäiviään tänne kotikulmille sieltä Pohjois-Karjalasta. Nuoret juhlivat keskenään eikä tyttöä paljon ehtinyt nähdä kun pieniä hetkiä ohimennen. Pää asiahan oli että synttärisankarilla oli hauskaa ja kuului hänellä hauskaa olevankin.

Torstaina kirkonkylän leffateatterissa näytettiin elokuva "Mielensäpahoittaja". Kirjastomme oli jakanut ilmais-lippuja (60+GLUBI ) eläkeläisille päivänäytökseen. Meitä olikin teatterin täydeltä mummeleita ja muutama papparakin, nauttimassa kulttuuripläjäyksestä. Elokuva oli hauska ja hyvää näyttelijä suoritusta Antti Litjalta, joka esitti päähenkilöä elokuvassa. 

Parasta oli meidän neljän hengen poppoo, jotka istuimme teatterin takapenkeillä, meillä' oli ihan "omat kivat". Jatkoimme hauskanpitoa päiväkahveilla yhden meistä kotona, keittiön pöydän ympärillä. Siinä käytiin läpi vanhoja muistoja, niitä hauskoja, niin että saimme nauraa vedet silmissä, yhtään eivät tulleet mieleemme miesvainajat eikä monet krempat jotka muuten kulkevat sujuvasti itse kunkin mukana. Totesimme kaikki yhteen ääneen että tällainen iltapäivä ja tässä porukassa uusitaan jo pikapuoliin.

Keskiviikkona lähdin Sinin seuraksi poliklinikka käynnille Hyvinkään sairaalaan. Sattui sankka lumipyry lähtömme aikaan ja Sinin piti vaihtaa autoa kun omassa autossa oli jo kesäkumit. Olimme säästä huolimatta ajoissa perillä ja hyvä tuurimme jatkui vielä kun Sini pääsi heti lääkärin vastaanotolle, varmaankin peruutuspaikalle. Tutkimusten jatkumiseen liittyi käynti omalla terveysasemalla. Hyvä tuurimme jatkui edelleen, Sini sai ystävällistä palvelua, ennakkoasenteistamme poiketen ja toimenpiteet jatkuvat toivotulla tavalla eteenpäin. Olimme jo kotona ja kahvin keitossa kun olisi ollut varattu vastaanottoaika polilla.

Lauantaina teimme taas ruokaostos keikan kirkonkylän S-markettiin entiseen tapaan mutta tunnelma oli jotenkin latistunut kun yksi meistä on edelleen Meilahden sairaalassa eikä kukaan ole kertonut Sonja-muorin tilanteesta mitään uutta. Kuitenkin joimme kaffeet juustokakulla ja maistuihan se kaikille, vaan tärkein puuttui, ne vanhemman ihmisen värikkäät tarinat entiseltä ajalta ja se oli suuri puute lauantain ohjelmassa.

Saunanlämmitys kruunasi lauantaipäivän puuhastelut ja kaiken kukkuraksi Sinikin tuli nauttimaan pihasaunan suomista lempeän pehmeistä lämmöistä. Iltani viihteenä katsoin televisiosta pari poliisisarjaa ja unilääkkeenä luin puolet meneillään olevasta dekkarista.

Tänään alkoi uusi viikko ja takatalvi saapui tänne eteläiseen Suomeen. Lintulaudalla oli säpinää; punatulkkuja, viherpeippoja, pikkuvarpusia, järripeippoja, peippoja, mustarastaita, punarintoja, keltasirkkuja, fasaani, kesykyyhkyjä, naakkoja, harakoita, variksia ja sepelkyyhkypariskunta. 

Suvinkin kotimatka karjalaan sujui ongelmitta, huonosta säästä riippumatta, arvasinkin että ei huono kelikään sitä tyttöä haittaa kun on auton käsittely ja liikenne hallinnassa. Ihan turhaan taas kerran jännitin Suvin puolesta ja ihan turhaan......

Viikonpäivät tapahtumineen tulivat vähän sikin sokin, eihän se haittaa....on kiva vaan kirjoittaa....kirjoittaa ja kirjoittaa....

Ei kommentteja: