9.3.2015

Alppiruusun suojaus kevätauringolta ja pihakukkien tarkkailua

Ihmeellinen valoilmiö ! Aurinko paistaa ! Nyt on viimeinen tilaisuus suojata Alppiruusut kevätauringon paahteelta.
 Laitoin suojakankaan kaksinkerroin, kun mielestäni se on liian harvaa eikä anna riittävää suojaa.
Kiinnitin varjostus kankaan toisen pään naruilla pähkinäpuun oksaan ja helmojen päälle tiiliskivet, nyt saa tulla minkälainen myrsky tai lumisade hyvänsä niin kyllä tekeleeni kestää tuulen tuiverrukset.

Oli nautinnollista olla puuhastelemassa pihalla kun aurinko lämmitti mukavasti eikä ollut mihinkään kiirettä, voin tehdä suojaus homman huolella. Vili oli pihalla seuranani ja silmn nähden sekin nautti keväisestä säästä, vaikka olikin kytkettynä mutta pitkässä narussa.
Aivan kohta avaavat ensimmäiset krookuksetkin nuppunsa. Tänä keväänä olen kylvänyt kahvinporoja krookuksille etteivät fasaanit ja rusakot söisi niitä suihinsa. Näyttää suojauskeino  tehoavan kun nuput ovat vieläkin tallella.
 Myöakin keltaiset Talventähdet ovat saaneet suojakseen kaffeen poroja.
Ovat hiukan laiskoja lisääntymään, viime keväänä oli 2 kukkaa ja nyt niitä tulee 5.
 Lumikellokin löytyi tontilta !
 Jouluruusut availevat piakkoin kukkansa.
Myöskin jouluruusut ovat suojattu kahvinporoilla, eikä nuput ole kelvanneet fasaaneille.

Kevät on viherpeukaloiden kulta-aikaa, on jännittävää seurailla mitkä sipulikukat nousevat missäkin kukkapenkissä tai nurmikolla. Lintujen konsertit ovat monipuolistuneet. Tuoksuu keväälle.
Kaikki aistit herkkinä.... vastaanottamaan keväiset nautinnot.... omalla pihalla. Taito nauttia tästä kaikesta mitä luonto ympärilläni antaa varmaankin vaikuttaa osaltaan hyvään terveyden tilaani kun olen saanut olla terveenä kaikki nämä vuodet. Pihalla puuhastelut antavat sopivasti myöskin liikuntaa lihaskunnon ylläpitämiseksi. Mieli oikein  halajaa päästä tekemään taas käsillä ja voimalla puutarhatöitä samalla nauttien kevätauringon lämmöstä, pihakeinun rauhallisen keinuttelusta.

1 kommentti:

anja kirjoitti...

Kiva kun kerroit kevätpuuhistasi, minä nappasin idean ja lähden oitis suojaamaan arimpia puiden alkuja kevätauringolta.
Talventähtesi on kaunis, minulla se saa aikaan vain kaksi kukkaa joka kevät, en tiedä mistä tupsahtanut männyn juurelle.
Kevät on lupausten aikaa. Puutarhassa voi jo vähän puuhastellakin ja saada hyvää mieltä.