5.12.2014

Vapaaehtoistyö lomanvietto paikoissa

Olen  saanut käytännössä huomata ettei vapaaehtoisten tekemä ole hyväksi yrityksen imagolle. Kirjoitin aiheesta myöskin noin puolitoista vuotta sitten, ollessani itse lomalla kylpylässä ja sain nauttia erittäin ammattitaitoisen henkilökunnan suomista palveluista ja tuotteista.
http://marjanpuuhastelut.blogspot.fi/2013/02/vapaaehtoistyo-lomakohteissa.html

Kyllä jokainen ihminen joka viettää lomaansa täysihoitoa tuottavassa yrityksessä, on se sitten kylpylä tai pieni lomakoti luonnon keskellä, olettaa saavansa maailman parasta palvelua jota vain alan ammattinsa hallitsevat työntekijät voivat tarjota.

Lamasuomessa  käydään tiukkaa kilpailua loma-asiakkaista, joten johdon kannattaisi miettiä tarkkaan myöskin vapaaehtoisten  työpanosta yrityksen asiakaspalvelussa, ja sen vaikutusta loma-asikkaan kantilta. Arvostus lomanviettopaikan  vaikutusta lomalta haettuun nautintoon on selvästi noussut. Ehkä siihen vaikuttavat myöskin omalta osaltaan tämän hetken työllisyys- ja varallisuus tilanteemme että lomalle päästään entistä harvemmin.

On ollut mahtavaa olla lomalaisena kylpylässä ja  kokea olevansa koko maailman tärkein henkilö. Sen tunteen haluaa kokea aina uudelleen ja uudelleen.

Jos asiakaspalvelu yrityksessä on ainoastaan vaapaaehtoisena toimivien eläkeläisten harteilla niin kyllä ajan myötä asiakkaat kaikkoavat. Nykyihmiset ovat varsin valveutuneita ja tietävät että jokaisella noutopöytää täydentävällä vapaaehtoistakin työtään tekevällä tulee olla hygieniapassi ja hiukset päähineen alla ynm. keittiötyön edellyttämää asiaa tulee noudattaa,  Uskallan epäillä ettei kaikilla vapaaehtoisilla ole h.passia, eikä näin ollen hygieniapassin sisältämää ja keittiötyön edellyttämää  tietotaitoakaan hallussaan.

Arvostan suuresti vapaaehtoistyötä varsinkin seurakunnan ja erilaisten yhdistysten järjestämänä vertaistukena yksinäisille, toipilaille, nuorille jne. Olen itsekin toiminut 80-luvulla SPR:n ystäväpalvelussa ja nuorten rikollisten valvojana, sekä muutamassa harrastusjärjestössä.
Vapaaehtoistyötähän on tehty  kautta aikojen mutta nyt siitä on tehty ns "trendikäs" harrastus.


Ei kommentteja: