9.12.2014

Musiikkia levyiltä ja cd:ltä - muistoja ja viihdettä.

Sini innostui tutkimaan musiikki kokoelmaani joka sisältää parisataa levyä, saman verran kasetteja ja cd:tä. Hän keräili mielilevynsä lattialle, ikuistaen levyt puhelinkamerallaan, pyytäen  ne perinnöksi minulta sitten kun en enään ole itse kuuntelemassa niitä.  Sehän sopii erittäin hyvin.

Musiikkimakuni  "on kaikkiruokainen" joten löytyy klassista, hengellistä, roccia, kuoro-, ja lastenmusiikkia, sekä monien suosikkilaulajien lp:t, Kuuntelen mielialojen mukaan mikä milloinkin miellyttää kun haluan virkistää itseäni esim. harmaina sadepäivinä näin marras-joulukuussa.

Yhtenä päivänä tuli yllättäen muistot mieleeni kesäisistä aamu-uinneista Frankin Reijon kanssa työpäivän alkajaisiksi. Siispä laitoin Reijon lp.n soimaan joka sisälti työväenlauluja.
Hän oli viihdyttäjä parhaimmillaan ay-ihmisten ympäröiminä, Kiljavalla, Sääksjärven rannalla.
Liiton lamalaiset viihtyivät ja Reijo laulatti heitä aamusta iltaan. Minulle  hän lauloi parvekkeelta ainakin kerran päivässä : "Rakastan emäntää" kun olisi pitänyt laulaa "Rakastan elämää". Töissä oli ihanaa olla, työ luisti kuin tanssien.

Tänään on tullut useammankin kerran  positiivista palautetta työssäoloajoiltani, asiakkailta, fagebookin sivuilla. Kaiken kukkuraksi löysin entisen työtoverini joka oli vaihtanut etunimensä isoäitinsä nimeen. Oli mieltä lämmittävää vaihtaa fb:n viestipuolella  kuulumisia ja päätettiin jatkaa keskusteluja lähipäivinä.

Päätimme naapurin rouvan kanssa siirtää lounaalle menoa vielä yhdellä päivällä, siis tänään mennään, treffit on sovittu  klo 11.45. Palailen asiaan.




1 kommentti:

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥Heippa ja kiitos kun löysit blogini, niinpä minäkin löysin tänne! Laitoinkin blogisi blogiluettelooni numero 5. Tervetuloa! Oikein hyvää joulun aikaa!