29.11.2011

Talvisuojausta, Harjaneilikan kylvöä ja kukkotappalua

On marraskuun viimeiset päivät ja tuntuu todella oudolta kun maa ei  vieläkään ole jäässä , jotkut kasvitkin   ovat  alkaneet  vihertämään. Niinpä päätin lähteä taas pihalle puuhastelemaan. Olin kerännyt Harjaneilikan siemeniä mökin pihalta jossa ne ovat kasvaneet luonnonvaraisesti jo 40 vuotta. Laitoin muoviseen juureslaatikkoon missä on ristikkopohja joka läpäisee veden, multaa ja kylvin mustat pienet siemenet , upotin vietä laatikon kasvimaan laitaan , että kosteus pysyy tasaisena.  En ollut varma tarvitseeko lajike kylmäkäsittelyn joten siksi tein kylvön jo nyt syksyllä niin saavat kylmäkäsittelynkin talven aikana.
Pieni pakkanen ( -2 ) vaikutti heti  Alpiruusuuun; se otti tuon "alakuloisen" ilmeen. Nuppuja on kehittynyt runsaasti, melkein jokaisen oksan päässä on lihava kukan nuppu.




Lisä"Minilampikin sai ohuen jääpeitteen, pikkulinnut ovat käyneet juomassa mutta nyt nekin luistelivat hassusti kirkkaalla jääpinnalla.ä kuvateksti
Viimeiset "kypsät kompostimullat" tuli kärrättyä ruusujen talvisuojaksi
Jalohortenssioille laitoin kuusen havuja suojaamaan talvipakkasilta.
Osalle Jalohortenssioista lapioin kompostimultaa talvisuojaksi.
Saapas nähdä kumpi on parempi talvisuoja näille; havut vaiko multa ?
Vieras fasaanikukko oli tullut tontille ja siitäkös syntyi kunnon tappelu.. En vaan onnistunut kuvaamaan pikkukamerallani sitä vaihetta kun ne ovat yhtä aikaa ilmassa. Tappelu kesti melkein puolipäivää eikä kumpikaan tahtonut antaa periksi. Lopulta ne pelästyivät naapuripihalla liikkuvaa ihmistä ja lensivät molemmat samaan suuntaan. Jatkuukohan kisa edelleen?


Tänään vasta ven ruohonleikkurinkin kellarivarastoon talveksi ja otin akun irti, toivottavasti muistaisin käydä sitä lataamassakin pari kertaa talven aikana että siinä olisi vielä virtaa ensi kesänäkin. Samalla kun leikkuri kulki sisälle niin potkukelkka kulki ulkotiloihin jos sitä vaikka tulisi käytettyä tulevana talvena.
Oli todella kiva ilma puuhastella pihalla että piti aivan keksiä tekemistä ettei tarvinnut mennä sisälle. Laitoin polkupyörällekin suojapussukan , vaikkakin se on talven autokatoksessa mutta ei lumituiskut löydä sitä , ehkäpä se vähän edes suojaa ruostumuiselta.
Autokatoksessa on vielä klapeja yhden pinon loppu niin leikkelin pinolle sopivan kaistaleen muovia suojaksi tuiskuilta ja vesisateilta jotka syysmyrskyjen myötä sataa jopa katoksen alle....
Vielä hiekoitushiekkaa ämpärillinen verannalle ettei tarvitse luistella kun rappusen jäätyvät yöpakkasten aikaan.


Nyt on tullut tehtyä pieniä mutta tärkeitä pihahommeleita ja onkin hyvä aika siirtyä sisätiloihin, lukulampun alle kirjan tai kutimen kanssa.

Ei kommentteja: