25.11.2011

"Ajomiehen" seurassa

Vuoden pimeimpään aikaan on aivan kuin talviunilla. Aamuisin heräilen vasta auringon nousun aikaan ja se myöhään kun olen aina ennen ollut aamuvirkku. Iltaisin tulee luettua melko myöhäiseen ja sitten yöuni jääkin lyhyeksi ja vaatii pienet päikkärit lounaan jälkeen.

Olen melko kummajainen kun nautin suuresti tästä "hiljaisolosta" ja annan itselleni luvan olla laiska. Minua ei yhtään haittaa vaikka on hämärää, tykkään sytytellä iltapäivällä kynttilät ja vien myöskin ulkolyhtyyn kynttilän palamaan.

Nyt on se aika  kun tulee luettua paljon. Viimeisimpiä lukemistani kirjoista on Seppo Jokisen 16. rikosromaani "Ajomies". Kaikki Jokisen kirjat ovat tekstiltään arkikieltä ja helposti luettavaa, juoni vie lukijansa mukanaan selvittämään rötöksiä Tampereen maisemiin,  komissario Koskisen johdolla. Olenkin lukenut kaikki Jokisen rikosromaanit ja suosittelen niitä kaikkien luettaviksi. Jotenkin niissä kerronta on myöskin niin ihmisläheistä ja rehellistä että niissä kokee ymmärtävänsä esille tuodut ihmissuhde ongelmatkin  niin todellisina.

Kun saa mieleisen kirjan ja juoni vie mukanaan niin ei malta lopettaa lukemista  vaan jatkaa kirjan loppuun asti, näin kävi kohdallani "Ajomiestä" lukiessani. Havahduinkin tyytyväisenä olotilaani kun tajusin ettei mikään ole niin tärkeää elämässäni tänään ja tässä kuin tämä lukeminen..ja jatkoinkin lukemista vain lukuasentoa vaihtaen kirjan alkulehdiltä sen viimeiselle lehdelle. Nautinnollinen päivä "Ajomiehen" kanssa.

Seuraavaksi kyllä luen hömppää eli "Lääkärisarjaa" iltalukemisenani. Näitä lukiessaan voikin kirjasen jättää kesken  ja jatkaa taas seuraavana iltana.


2 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Ihan ensimmäiseksi, kun tässä vierittelin kuviasi taaksepäin näin aivan sykähdyttävän kauniit lintukuvasi!<3
Ruokintaa minäkin meillä täällä oleville lintusille ja saan iloiten seurata heidän joka päivisiä touhujaan, kuin myös kurreloihin ja meillä pesen vielä lintujen juoma altaan ja vaihdan veden päivittäin.
Nyt en muista enää mitä minun oli aikomus kirjoittaa...koska en näe postauksiasi tältä sivulta, minä huono muistinen.
Jotain sentään hyvään mielenkiintoiseen kirjaan uppoaa.

marjamatilda kirjoitti...

Srkka; eikö olekin kiva seurata lintulaudan elämää, nautin siitä.
Hyvää viikonloppua sinulle !