13.11.2015

Itsehoitoa

Omasta terveydestään on syytä jokaisen meistä huolehtia ja kantaa vastuu valinnoistaan. Syitä ja seurauksia on turha hakea muualta , kyllä ne tavat ja tottumukset ovat jokaisella lähtöisin sieltä ihan omien pikku korvien välistä. Hyvänä esimerkkinä itsestäni on joka kesäinen mässääminen uusilla perunoilla, sillin ja oikean voin kanssa. No siitähän ei mitään hyvää seuraa; verenpaineet nousevat niin että korvissa suhisee ja sappi suttuu liiasta eläinrasvan syönnistä. Toinen omakohtainen heikkouteni on ollut kahvittelut herkkuineen, josta seuraa sokeriarvojen nousu ja kofeiini nostaa myöskin verenpainelukuja. 

Ihminen on heikko mieltymystensä edessä, vaikka järki sanoo ettei passaisi mässäillä liiaksi herkuilla niin silmät ja suu vetää järjestä huolimatta herkkuja mahan täydeltä.

Siinä vaiheessa kun kohonneet verenpaineet antavat ensi oireensa , joka tapahtuu aina syksyisin, aloitan järkevämmät ruokailutavat kehiin ja aloitan näin muiltakin osin aktiivisemman itsehoidon kohdallani.

Olen siirtynyt kokonaan rasvattomiin maitotuotteisiin ja kiinnitän huomioni eläinrasvojen käyttöön, vähentäen niitä mahdollisimman paljon, lisäten rypsiöljyn käyttöä ruuanlaitossakin. Ruokavalioni koostuu suurelta osin kasviksista, kalasta ja kanasta. Punaista- ja sianlihaa en ole syönyt enään vuosiin. Marjoja on pakastin pullollaan joita syön päittäin hunajan tai kinuskikasatikkeen kera  ja näiden lisäksi nautin tuoreista hedelmistä sellaisenaan tai tai raikkaina pirtelöinä väli- tai iltapalana.

Herääminen on mahdollista ilman kahvia ! Totta , vaikka en olisi uskonut jos joku olisi pari kuukautta sitten mokoman viisauden kertomaan.  En ole juonut kahvia kahteen kuukauteen ja hyvin olen selvinnyt ilman karvasta mustaavettä.

Riittävästä liikunnastani huolehtii edelleen Vili-koirani uskollisesti.
Vili 10v.

Verenpaineeni mittaan säännöllisesti kerran kuukaudessa, omalla mittarilla ja merkkaan luvut korttiini.
 Omron

Olen hankkinut myöskin sokerimittarin mutta teen sillä vaan joskus mittauksen, koska sokeriarvoni ovat ihan normitasossa senjälkeen kun lopetin sen älyttömän karkkien syönnin kokonaan. Laite on Breeze2 ja löytyy googlaamalla netistä.

Itsehoitoni sisältää myöskin  nämä pienet  turvavempeleet eli liukuesteet jalkineihin. Talvikelit ovat useinkin liukkaita ja vahvan, isohkon koiran kanssa liikkuessa tulee jalkineissa olla riittävästi "pitoa". Devisys/ koko L, ovat osoittautuneet tarpeisiini sopivimmiksi ja ovat erittäin kestävät, nastat eivät irtoa kuin parin/kolmen vuoden aktiivisen kulutuksen seurauksena. Tänä vuonna aion hakea sen kunnan myöntämän 10 euron avustuksen ikäihmisten liukuesteostokseen, muina vuosina en ole muistanut hakea moista.

Hoidan itseäni pääosin hyötyliikunnalla, kyllä se vain näin on. Ilman puutarhanhoitoa ja talvisin lumitöitä, olisin varmaan huomattavasti kehnommassa kunnossa. Fyysinen työ pitää lihakset kunnossa. Jos rähkin ulkotöissä yli ikäni tuomaa rajoitusta, saan selkäni hiukan kipeäksi, mutta siihen olen keksinyt itsehoidoksi "Selättimen". Muutamat kieputukset päivittäin ja mehukkaan  kipristävät venytykset kieputusten päälle niin kivuista ei ole tietoakaan.

Rauhalliset ja tehokkaat venytykset kuuluvat päivittäisiin puuhiini ja ovat tärkeä osatekijä itsehoidoissani. Pitkien kävelylenkkien jälkeen eivät jalkalihakset pysy vetreinä ilman venytyksiä. Niitä voi tehdä samalla kun katselee televisiosta vaikka uutisia. Jos jättää venytykset tekemättä niin lihakset eivät palaudu rasituksen jäljiltä ilman kiputiloja, se taas vaikuttaa tai estää saamasta rauhallista ja syvää yöunta.

Itsehoitoon tulee sisältyä myöskin henkisen puolen hoito; ihmissuhteet, läheiset ihmiset, ystävät,kirjallisuus, luonto, linnut, musiikki, kukat, taide. Kaikki edellä mainittu sopivina annoksina nautittuina sielun ravinnoksi, takaa hyvän terveydentilan myöskin henkiselle puolelle. Elämästään voi nauttia täysin siemauksin, eikä siihen tarvita epäterveellisiä nautintoaineita eikä muitakaan nykymaailman turhia "kotkotuksia".

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

,,silmät ja suu vetää. TODELLAKI! :D

Tälle rannalle kirjoitti...

Hienoa! Mukavaa ja mielenkiintoista lukea elämäntavoistasi! Täällä hautuu juuri uunissa maa-artisokka-bataattipaistos. Jonkun potunkin pilkoin mukaan...Terveisiä täältä Prämeren tuuliselta rannalta Hailuodosta. Lumen valoa kaivataan! Riitta