7.5.2010

Orvokit haudalle


Tein kevään ensimmäinen käynnin Jari-vävyn haudalle. Olin syksyllä istuttanut keltaiset Callunat , sebramännyn latvustupsujen keskelle ja hautaistutus oli vielä ihan hyvässä kunnossa; keltainen väri oli säilynyt muuttumattomana ja havut vihreitä. Oli sääli heittää ne roskalaatikkoon mutta kevään kunniaksi täytyy olla oikeat kukat.

Istuttelin keltaisia ja tummanpunaisia, joissa oli keltaiset keskustat, orvokin taimia, jotka saavat kukkia rauhassa niin kauan kun on yöhallaa. Orvokit ovat ainoat kukat jotka eivät välitä pikkupakkasista.

Kävelin ja ihailin hautausmaan keltaisten kukkien loistoa. Pikkunarsissit ovat tulleet hautakukkien suosikeiksi. Ovathan ne keväisen kauniita ja kyllä elävät kukat kuuluvat haudoillekin, en oikein sulata tekokukkia ja kaiken maailman krääsää, se tekee niin rauhattomaksi ja vähän arvottomuuttakin moiset tekeleet lisäävät.


Mitähän kukkaa keksisi kesäksi, Jari piti eläessään kaikista keltaisista kukkasista. Viime kesänä poistettiin varjorikot ja istutettiin pari matalakasvuista kuunliljaa joiden väliin voisi istuttaa jonkun kokokesän kukkivat lajikkeen.

Ei kommentteja: