20.1.2017

Talvehtivien kasvien tarkastelua, hoitoa ja kastelu

 Pelargoniat jatkavat kukkimistaan vielä  kellaritilassa, pimeimpinäkin kuukausina.
Heinät elossa
Kesällä kukkalaatikon viherkasvina ollut muratti voi hyvin.
Vehka kasvattaa jo uutta lehteä.
Syyssyrikassa uusia versoja.
Verenpisarat ovat aivan kuolleen näköisiä mutta niin vaan viime keväänäkin heräilivät eloon päivien pidetessä ja auringonsäteiden lisääntyessä.
Kaikkein vanhimmat pelargonit jaksavat hyvin ja kukinta on ympärivuotista, ei haittaa kellaritilan viileys eikä valon vähyys.
Herkkää kukintaa.

Kesäkukkien ja talvenarkojen perennojen talvisäilytys tilana toimii kellaritila joka on aikaisemmin ollut autotalli ja puutyöverstas. Lämpötila vaihtelee sään mukaan +5 - +12 asteessa. Kovimmilla pakkasilla tarvitaan sähköpatterin tuomaa lisälämmitysta ettei lämpö laske juurikaan alle 5 asteen. 

Kuivat ja muuten lakastuneet lehdet kannattaa poistaa kasveista, samalla kun tekee yleiskatsastusta niiden tilasta. Kastella täytyy noin kerran kuussa, mutta varovasti eli niukalla vesimäärällä, vain sen verran että kasveissa henki pihisee.

Daalian juurakot on aiheellista myöskin tarkastella keskitalvella. Vaihdoin niiden säilytyslaatikoihin kuivat sanomalehdet  ja poistin kaikki vioittuneet "sormet", ettei kasvitaudit leviä hyvin voipiin juurakoihin. Ravistelin ylimääräiset mullat pois, etteivät kerää liikaa kosteutta. Juurakoita ei missään tapauksessa saa kastella, koska viileä kellari on juuri sopivan kostea tila niiden talvisäilytykseen.

Kellarissa kaikki hyvin, talvilepo voi jatkua!

Ei kommentteja: