12.6.2016

Kesän taimi ostoksilla

Sointu ruusu
Teimme kesäisen retken Pohjan kuntaan, ja siellä Puutarha Tahvoset, taimimyyntipäiville. Olimme perillä varttia ennen ilmoitettua avaamis aikaa, mutta liikkeellä oli runsaasti muitakin etuajassa liikkuvia puutarhaihmisiä. Aluksi tuntui ettei laajalta taimialueelta löydetä mitään ja sadeuhkakin hätyytteli hakeutumaan katon alle suojaan, emmekä havainneet edes henkilökuntaa, joilta olisimme voineet saada tarvitsemaamme opastusta alueesta. 
Kierreltyämme aikamme omin nokkinemme , tavoitimme jo henkilökuntaakin ja löysimme helposti valitsemamme taimet.

Sointu- ruusua olen toivonut jo siitä asti kun se tuli uutuutena myyntiin, koska asuinalueeni on Sointulaa ja osoitteeni on Sointulantie, niin mikäpä ruusupuskas paremmin sopisikaan pihalle kuin Sointu ruusu.  

Toisena tärkeimmistä taimihankinnoista toteutui myöskin, nimittäin Marja-aronian taimia löytyi ja vihdoinkin voin saada niistä satoa omalla pihalla, eikä tarvitse käydä enään "marjavarkaissa". Pensaan kukatkin ovat ihan viehättäviä mutta marjoissa sen salaisuus. Marjojen maku on joidenkin mielestä vähemmän herkullinen, itselleni ne ovat mansikan jälkeen seuraavaksi "mielimarjojani", herkullisimmillaaan juuri kypsyttyään ja syöden suoraan pensaasta.
Marja-aronia

Tämän näköisiä päärynöitä näen jo unelmissani kasvamassa omalla pihalla.

Ostimme siis Pepi-päärynäpuun taimen. Tällä kertaa istutuspaikka täytynee valita huolella, koska meiltä ovat pari aiemmin istutettua tainta kuollut. Lieneeköhän tullut taimet istutettua vesisuonen kohdalle, pitänee yrittää tutkailla suoneton kasvupaikka uudelle Pepille.

Viileiden säiden johdosta istutin jokavuotiset Ahkeraliisatkin nyt vasta, ulkorapulle, uusiin altakastelulaatikoihin, toivotaan ettei tule enään yöhalloja. Kylmät säät eivät ole haitanneet rikkaruohojen ja nurmikon kasvua lainkaan, ruohonleikkuria on saanut ajella ahkerasti ja rikkaruohoja kitketty monia kottikärryllisiä kompostin ruuaksi. 

Pihapiiriin ovat muuttaneet seurakseni kaksi pientä oravanpoikasta. Tekivät hassuja akropaattisia liikkeitä kun opettelivat syömään niiden omasta pähkinäpöntöstä siemeniä. Melko pian keksivät keinot ja lapsosia kun ovat niin pitihän niiden hassutella ja mennä kokonaan sinne pöntönkannen alle piiloon ja vielä heilutella sisältäpäin kattoluukkua päällään, aika hassun näköistä.

Fyysisesti rasittavien pihahommien palutumis ohjelmaan kuuluvat hyvät dekkarit ja kirjat yleensä. Käteeni osui kirjastosta 60+iloa elämään kirja. Se on Jaakko Valvanne ja Lotta Tuohino kirjoittaneet, Jaakko on lääketieteen ja kirurgian tohtori, Lotta sairaanhoitaja ja vapaa kirjoittaja. Jokaisen ikääntyvän ihmisen soisi lukevan heidän kirjansa, sisältö sopii kaiken ikäisille, meille kaikille jotka ovat kiinnostuneet omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Kirjassa tuodaan selkeästi esille miten pienetkin elämäntapamuutokset vaikuttavat kohentavasti terveydentilaamme ja ikävuosiakin  lisäävinä tekijöinä. Liikunta on 
erittäin tärkeässä roolissa, terveyden  ja hyvinvoinnin "parantajina". 
Suosittelen lämpimästi jokaiselle luettavaksi, kirjasta jää hyvä mieli ja halu aloittaa muutokset pienin askelin, edeten ilolla ja joustaen.

2 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Minulla joka vuosi jää tuo Tahvosten myynti... vaikka on melkein naapurissa.
Itse kun en ajokorttia omista ja miestä on vähän vaikea saada suostuteltua.
No, ehkä hyvä niin, siellä menisi rahat ja kukkaro.
Toivotaan että päärynäpuu tuottaa tulevina vuosina paljon satoa!☺
Kauniita kesäpäiviä!

marjamatilda kirjoitti...

Kiitos samoin Sinulle Kauniita kesäpäiviä !