1.5.2014

Vapun sää ei suosinut juhlijoita

Tavallisuudesta poikkeava oli tämän päivän sää olosuhteet; lämpimillään + 6 astetta, vesi-/ räntäsadetta ja kevään ensimmäinen ukonilma.

Kummasti moinen sää hillitsi ja hiljensi elolliset oliot. Eipä liikkunut kylänraitilla ihmisiä ja pikkulinnutkin värjöttelivät jossakin metsän siimeksessä, hiljaista oli.

Vapunaattokin sujui vaimeasti kun porukat olivat sisätiloissa takkatulien ääressä, eipä kuulunut naapurustosta iloista grilli-illan ilakointia. Kummasti tuo kylmä sää mykistää ilonpitoa pihoilla ja terasseilla. Asuinalueellani ei yleensäkään esiinny minkäänlaista häiriökäyttäytymistä, täällä on tosiaan viihtyisä ympäristö asustella.

Minulla olikin ns. "vapaapäivä" eilisten pihapuuhastelujen jälkeen täytyy antaa vanhalle kropalle riittävästi palautumisaikaa. Vapunviettoni kului viihdyttävän kirjallisuuden ja tallennettujen tv-ohjelmien parissa. En yhtään kaivannut vieraita enkä sukuakaan passattavaksi. Viihdyn nykyään entistä paremmin yksikseni, jopa nautin hiljaisuudesta.

Toki täytyi käydä lukemassa viimeiset päivitykset Facebook`ìssa. "Naamakirja" on ovelasti ottanut minutkin "otteeseensa" niin että on pakottava tarve käydä lukemassa kaverien jutut ainakin kerran päivässä. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten jos joku olisi tuon "koukkuun jäämisen" minulle ennustanut.

Vappupäivä kallistuu iltaan ja aurinkokin ilmestyi iloksemme pilvien lomasta, nautitaan kevään kohinasta!

Ei kommentteja: