Pihapuuhasteluja

Tänään sitten SATOI VETTÄ, ihan tuli taivaan täydeltä mutta vain pari tuntia, ois nyt vähän pidempään jaksanut. Oli taivaallista herätä sateen ropinaan, hitaasti kuunnellen, venytellen....

kiittäen mielessään uudesta päivästä ja terveydestä.... ylellisyyttä kaikki.... kiitos...nautin elämästä...

Nyt on otettava sahat/oksasakset käteen ja  poistettava pähkinäpuun alaoksia että näkee paremmin pihalle kun istuu keittiön pöydän ääressä. Oksat olivat kasvaneet rutkasti ja olivat kasvattaneet lehtiä niin että oksat roikkuivat ihan maahan asti. Kottikärryllinen puun lehtiä siitä tulikin, kompostin ruuaksi. Oksat pilkoin saunapuiksi koska ne ovat ihan kelvollisia klapeja vesipadan alle. 

En kuitenkaan hennonnut sahata alimpia oksia kokonaan pois koska yksi niistä toimii rekkitankonani kun venyttelen selkälihaksiani pihatöiden lomassa ja samaan  oksaan on tuulikellokin ripustettu. 

Puu on hyvällä paikalla, varjostaen pahimmalta auringon paahteelta ja  keittiökin pysyy siedettävän viileänä hellepäivinäkin.

Innostuin sahaamaan taas yhden jykevän oksan orapihlaja-aidan takana olevasta männystäkin, vaikka se on kunnan maalla mutta oksat ovat meidän tontin päällä. Lumisina talvina oksat taipuvat lumitaakan painosta pensasaidan päälle.

Nykyään kun aikaa on enemmän niin kierrätän  kaiken puutarhasta ja pihalta tulevan materiaalin hyötykäyttöön. Ennen keräilin oksat kasaan ja poltin ne pari kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Nykyään kompostoin kaiken mahdollisen ja isommat oksat pilkon poltettavaksi saunan uuneissa.

Rytmitän päiväni mielitekojeni mukaan ja nyt on meneillään mahdoton lukuvimma, onneksi kirjasto on omalla kylällä niin siellä polkaisee fillari tuossa tuokiossa. Luen kirja ja päivä, olen parhaillaan Anneli Kivelän romaanien kimpussa mutta kelpaa tähän lukuvimmaan aina välillä henkilöhistoriaa ja jännäreitäkin. Seuraavaksi otan käteeni Anne Leinosen kirjan; "Viivamaalari" ja asetun tyynyjen varaan mukavasti, lukulampun alle, lukemisiin !

Vierailu sukumme vanhimman luona

Soilikki-kukasta ja Myrna-astiastosta tulee eittämättä mieleen Vuokko-tätini, koska hänellä oli ikkunoilla aina upeassa kukassa olevat Soilikit ja hän oli saanut Myrna-astiaston häälahjaksi kykäläisiltä aikoinaan. Kahvipöytä olikin aina  juhlava jo yksinomaan astiaston luoman arvokkuuden vuoksi. Hän vietti  heinäkuun alussa 87 vuotta.

Äidin puolelta Vuokko-täti on sukumme vanhin ja minä olen toiseksi vanhin. Huh, kylläpä tuntui juhlavalta.

Täti oli muuttanut omasta kodistaan jo viime vuoden puolella Palvelutalo Hopearinteen asukkaaksi ja hyvin kotiutunut vaikka muutos on ollut varmaan niitä vaikeimpia elämässä kun koti on ollut hänelle aina hyvin rakas ja turvallinen paikka maailmassa. Voin hyvin kuvitella minkä "surutyön" täti on joutunut käymään jättäessään  suurimman osan tavaroistaan, ne rakkaat huoneet ja pihapiirin kukkineen.

Muutos asumiseen oli ollut terveydellisistä syistä ainoa mahdollinen harkittavissa oleva vaihtoehto koska täti tarvitsi apua jo vähän kaikessa arkeen liittyvissä toimissa kuten pukeutumisessa, vc-käynneissä ja yleensä liikkumisessa koska hän ei saanut lähteä itsekseen liikkeelle vaan hänellä oli turvaranneke jolla hän sai kutsua apua aina tarvittaessa. Hän oli kaatuillut useasti ja välillä satuttanut itsensä pahastikin, parhaillaankin hänellä oli käsi kipsissä ja kantositeessä.

Hopearinne on jo nimenäkin viehättävä ja vaikutelma vaan voimistui astuessamme Suvin kanssa pääovesta sisälle. Kalusteet yleisissä tiloissa olivat kodikkaita, tilat avarat ja valoisat, kaikkialla siistiä ja raikasta. Tädillämme oli 1-hengen huone, omin kalustein ja tauluin, jopa viherkasvikin oli muuttanut entisestä kodista tädin mukana. Lasivitriinissä olivat  kaikkien rakkaitten kuvat ja seinällä maalaus kotitilan pihapiiristä rakennuksineen ja peltoineen. Viihtyisää....

Vuokko-täti vaikutti olevan  elämän tilanteeseensa kaikin puolin tyytyväinen, hän sanoi mm että tämä on nyt vaan hänen kohtalonsa ja hyvä näin, hänen on hyvä ja turvallinen olo. Sehän on tosiaan pääasia että iäkkään ihmisen elinolot ovat juuri näin kun hänellä nyt tuntuu olevan.

Tädillä on suuri suku ja paljon ystäviä, joten hän ei varmaankaan jää palvelutalonkaan asunnossaan yksin, hänellä riittää varmaankin vierailijoita, nytkin olivat käymässä vanhat ystävä-rouvat, niin että minun ja Suvin lisäksi meitä oli kaikkiaan 5 vierasta yhtä aikaa, siinä istuttiin rollaattorissa, pyörätuolissa ja sängyllä kun tuolit loppuivat kesken, sopu sijaa löysi.....

Oli kerta kaikkiaan hauskaa rupattelua kun yli 80-kymppiset rouvat pääsivät vauhtiin, siinä päivitettiin laajan suvun asiat ja ihmissuhteet, unohtamatta nykymaailman asioitakaan. Täti on henkisesti erittäin virkeä ja huumorintajuinen, kertoi seuranneensa jälleen tangokuninkuuskisatkin telkkarista kun ei nyt päässyt itse pohjanmaalle, he Reino-sedän kanssa kun tekivät reissun joka vuosi tangomarkkinoille.

Omalta osaltani olen päättänyt käydä säännöllisesti tervehdyskäynnillä Vuokko-tätini luona, muistelemassa menneitä, ihania  muistoja hänen nuoruudestaan ja minun lapsuudestani Matilda-mummon ja Aku-papan hellässä huomassa.

"Viherpeukalon" käynti asuntomessuilla

Lähdin messuille julkisilla kulkuneuvoilla Hyvinkäälle ja sieltä olikin "messubussin" kyydissä helppo mennä messualueelle. Yllättävän paljon alueella oli KIVIÄ, muodossa jos toisessa, johtunee kai siitä että alueella oli itsessään niitä runsaasti.

Mielestäni onnistunein alue oli Lounatuulen puisto, Japanilainen puutarha, kasveineen oli omalla tavallaan karun kaunis. Mielenkiintoista olisi nähdä puisto rankkasateella jolloin hulavedet ohjautuvat purouomiin.

Oli erittäin onnistunut ratkaisu laittaa kasvien ja puiden nimet esille pienin kyltein, niistä oli helppo ottaa lajikkeiden tarkemmatkin tiedot muistiin , kun hankkii omaan puutarhaan jotakin tiettyä kasvia, pensasta tai puuta.

Nämä kuvat ovat ns Zen-puutarhan "Kilpikonnat"

Hulevesistä kerääntyy ihania pienia "lampia"

Tyynyt ovat Minna Tuomisen; Tapion tyyny ja Pumpulityyny. myöskin kiveä.

Heinät "kukkasina"

Tällä pihalla täytyy käyskennellä "turvakengät" jalassa :)

Oli sentään yhdellä pihalla pikkiriikkinen suihkulähdekin, ja taas kiviä :(

Käytännön ihmisenä tein heti havainnon roskiksen sijainnista; miten tämä tyhjennetään, ylämäki ja karkeahko kivimurska ilman astian kääntötilaa :( eikä mitenkään kaunis katseltavakaan :)

Kaunis "virtaana vesi" :)

Pihoilla oli runsaasti erilaisia katteita ja KIVIÄ.

Löytyi sentään pieni perunamaakin; kivikon keskeltä.

Lasten hiekkalaatikko, kivien keskellä.

Puupinokin oli mahtunut kivien väliin :)

Lasten leikkipuisto oli kaunis. Monipuoliset leikkipaikan kalusteet ja ympärillä alueen kauniimmat istutukset.

Asuntoihin olikin hurjan pitkät jonot, etten tuntenut tarvetta jonottaa , olinhan tullut hakemaan uusia ideoita ja kiinnostuksen kohteet olivatkin pääosin pihat ja puistoalueet.

Pääosin pihat olivat laattaa, kivimurskaa ja haketta. Jos oli nurmikkoa niin siellä "robotti" oli hommissa. Tähänkö suuntaan ollaan menossa ?

Helppohoitoisiahan nuo pihat varmaan ovatkin mutta jäin kaipaamaan kukkia tuoksuineen, vesiaiheiden solinaa, mullan tuoksua.....

Kaunein talo oli mielestäni Kimara Aurinkorinne. Pihasuunnittelu oli Kukkahuone Linnean ja kesäkukat Mahkosen puutarha.

Olin aivan järkyttynyt näkemääni; näissä taloissa ja pihoilla ihmiset muka sitten tulevat viihtymään, enpä usko !

Mustikkametsään pyöräillen

Heräilin maanantaiaamuun hitaasti, nauttien omasta rauhasta, aamukahvin aromeista ja Aamupostin uutisista. Oli erittäin virkeä olotila ja kiitollisuuden tunne hyvästä terveydestäni pulpahti jostakin sisimmästäni. Lisäksi saan viettää vapaa-aamua koirien ulkoiluttamisesta. Sää oli aurinkoinen mutta mittari näytti vain + 14 astetta ja hiukan tuulikin, siis verrattain mukava sää lähteä mustikkametsään.

Siispä tein pienet eväät ruispaloista, juustoa väliin ja vesipullo. Pakkasin muovikassiin marja ämpärin, poimurin ja eväät. Muistin ottaa myöskin kännykän taskuun, varmuuden vuoksi koska olin yksikseni lähdössä ja vielä Kiljavan metsiin, tai oikeastaan minun marjapaikkani on osin Röykän maastossakin. Matka taittui joutuisasti oikoteitä; karavaanarialueen, KIO:n. Kotorannan, sairaalan ja Haukilammen pihojen kautta , Sääksin ranta-alueelle, metsikköön, "vaki" marjapaikkaani.

Järven rannalla tuulee aina, joten oli hyvä olla helteestä huolimatta. Lähtiessäni oli jopa hiukan viluinen olo, tuuli tuntui vähän liiankin raikkaalta, teepaitasillaan kun olin. Muistin toki huolehtia "nesteytyksestäni". 

Pieniä ovat tänä vuonna mustikat. Aikaa kului poimurillakin edellisiä vuosia verraten yllättävän paljon, ennen kuin ämpäri täyttyi. 

Olin jo puolilta päivin taas kotona ja kevyen lounaan ja päikkärien jälkeen tuli marjat nopeasti perattua koska ne olivat hivenen raakileita ja kovia,  mukaan tulleet roskat erottuivat helposti marjoista. Sitten marjat pyörähtelivät vielä pakastuspusseihin ja pakastekaappiin. Sain tänään tarvitsemani mustikat mutta mieleni tekisi vielä poimia syntymäpäivälahjaksi Katjan anopille yhden ämpärillisen, saas nähdä, saanko aikaiseksi.

Jo se metsässä olo viehättää, ei liikenteen melua eikä muitakaan ääniä, vaan tuulen suhina puiden lehvistössä ja laineiden liplatus, sitä luonnon "musiikkia" ei voi mikään korvata. Rantakivellä istuessani tuli yhtä juhlava olo kuin kirkossa. Metsä onkin minulle aito pyhättö jossa luojamme on tosi lähellä ihmistä.

Pensasaitojen leikkuuta ja käyskentelyä kukkien keskellä

On jälleen aika kesässä kun pitäisi siistiä pensasaidat. Jotenkin homma tökkii, ei oikein huvita aloittaa urakkaa. Kuinka ollakkaan huomasin mainos lehtisessä halvan leikkurin kuvan ja tärkeimmät tiedot, niinkuin vempaimen painon. Meillä on ollut jo useamman vuoden tehokas leikkuri mutta kun on niin pahuksen painava, eihän kenenkään kädet kestä moista rasitetta. Olen sitten vaan tehnyt leikkauksen pensas saksilla.

Ei muuta kun kipin kapin Hyvinkäälle ja olihan siellä vielä yksi kappale liikkeen hyllyssä näitä halpoja ja kevyitä, tosin hiukan painavampi  ja kalliimpia oli useampikin vielä myymättä.

Kaupat tehtiin ja seuraavana aamuna aidat saivatkin siistimmät muodot.

Hernepensas oli helppo muotoilla mutta kun en koskaan osaa vapaalla kädellä tehdä mitään suoraa... niin aitaan jäi muutama pieni muhkura mutta haittaako toi kenenkään silmää, ei varmaankaan. Olin itse erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja sehän on tärkeintä.

Toisella tontin reunalla on sitten orapihlaja-aita ja se on aina ollut oikein murheenkryyni; kasvultaan harvahko ja liian leveä. Siitä en saa koskaan mieleistäni. Lisäksi oksat ovat täynnä teräviä, pitkiä piikkejä, joten leikkujätettä ei voi laittaa puutarhakompostiinkaan.

Ensimmäinen daalian kukka tänä kesänä, vanhat, uskolliset "silmänilot"

Valkoinen terassihortenssian väri muuttuu kaiken aikaa... nyt vihertävän punertava....

Siemenstä itse kasvattama Oppineidenkukka, yllätys oli punainen väri kun niiden piti olla valkoisia.

Valkoinen availi ekaa kukkaansa......

Koivunkannolla toivottaa tulijan tervetulleeksi Begunia, vanhassa Savolaisessa perintösaavissa.

Poutapilvi on pirteä, uusi tuttavuus....

Viime kesänä istutettu Viiniköynnös näyttää viihtyvän saunan päädyssä erittäin hyvin....

Vadelmatkin kypsyvät tuotapikaa.....

Kiitollisin mielin jatkan käyskentelyäni kukkieni keskellä, tulee mieleen vanha sanonta: " Jos sinulla on puutarha ja kirjasto , sinulla on KAIKKI". 

Puutarhalla ja sen kasveilla on ihmeellinen vaikutus  esim. ihmisen terveyteen. Tänään olen sen taas saanut  kokea omakohtaisesti; aidan leikkuu urakan jälkeen oloni oli tosi väsähtänyt ja koko kroppa raihnaisen tuntuinen mutta hyvät yöunet ja oleilu puutarhassa vei moiset vaivani mennessään ja voisin aloittaa taas uusin voimin vaikka minkälaisen urakan....