7.11.2013

Syksyn viettoa sukkapuikot kilisten

Sukkia on syntynyt ihan huomaamatta tv.tä katsoessa, aina kun on päivän  ahertanut ulkotöissä itsensä uuvuksiin niin on ihana istahtaa nojatuoliin ja antaa ajatusten lennellä,  puikkojen suihkia, se on tosi rentouttavaa.... 

Ylimmät sukat ovat "jätelangoista" ja alemmat taas "Seitsemänveljeksen langasta neulottu. Eron huomaa selvästi, alimmat ovat onnistuneet mielestäni toiveeni mukaan, ovat ryhdikkäät ja kantapääkin ns. istuva.
Tahdon kokeilla, onnistuuko minulta virkatun lampunvarjostimen teko ? Kehys ja langat ovat jo odottelemassa koukuttajaa !
Löysinkin googlesta sopivan mallin josta otan hiukan osviittaa, mutta aion tehdä oman version ihan vapaasti omasta päästä ....
Meikäläiselle on tässä nyt haastetta kerrakseen, saas nähdä onnistunko ?

Eilen oli ihanan aurinkoinen päivä suorittaa pihalla viimeiset syyspuuhastelut. Istuttelimme Sarin kanssa muutamat pussilliset kukkasipuleita ja kunnostimme ryytimaata siltä osin kun se oli mahdoillista. Sillä pitihän minulle jättää vielä kasvamaan persiljat ja lehtikaalit kun tulee tehtyä itselleni melkein päivittäin terveellisiä kasvisruokia joiden raaka-aineihin  vihreät kasvattini ovat oiva lisä.

Tänään käväisin kirjastossakin vaihtamassa ilta luettavat koska uni ei tule ilman kirja ystäviäni.

Pysähdyin tässä oikein ajattelemaan sitä päivien kiitolaukkaa, tuntuu että aika menee kaksi päivää yht´aikaa kun aina onkin taas viikonloppu tulossa, mutta hyvä näin. Yritän muistaa olla kiitollinen jokaisesta uudesta aamusta mihin saan herätä, se tahtoo vaan useinkin unohtua !


2 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Rentouttavaa on myös puuhastella ulkona ja siellä ihastella aikaansaannoksiaan. Sen jälkeen kun on oikein touhunut, niin mikä sen parempaa ja rentouttavaa, kun ottaa kutimet käteen ja neuloja lämpimiä sukkia, niitähän aina tarvitaan.
Olet onnistunut täydellisesti molempien sukkien kutomisessa. Ylemmän kuvan sukat ovat tosi kauniin sävyiset sekä harmaa on aina varmaa!:)
Kyllä vaan päivät ne kuluvat tosi viuhaan tahtiin, varsinkin kun on aina mukavaa pientä puuhastelua.
Varjostin on myös kaunis ja näyttävä. Onnistumisen tunne antaa iloa!
Oikein hyvää illanjatkoa!

tuksu kirjoitti...

Ihana varjostin siellä on syntymässä! Ihailen energiaasi!
Halaus!
tuksu