29.11.2013

Lähimmäisen kohtaaminen sydämellä

Viime kesän lähimmäisen/ihmisen kohtaamisista tulee aina ensimmäiseksi mieleen mieheni entisen esimies-naisen vierailu. Jo yksinomaan kaunis sydämen muotoinen kukka-asetelma kertoi omalla kuvakielellään sydämellisestä kohtaamisesta, vieläkin muistan hänen kaikki kauniit, kiitollisuuden täyteiset, osaaottavat ja lohduttavat sanansa.
Silloin olin vielä yksinomaan saaja puolena, suru oli silloin niin iso musta paakku ettei sanoja tullut, kyyneleitä sitäkin runsaammin.

Toinen mieleen jäänein kohtaaminen oli mieheni entisen työtoverin kanssa kun hän halauksen lisäksi sanoa pamautti että; "älä Marja itke, nyt Matilta ovat kivut ja tuskat poissa".

Ihmisten kohtaamiset ja kaikki osaaottavat lausahdukset menevät n.s. yli hilseen, varsinkin kuoleman jälkeisinä viikkoina. Elämä on täynnä itkua , ikävää ja ikään kuin asuisi paksun  sumun keskellä. Sanoja ei tule, eikä sanoja kuule.

Ei siinä tilanteessa tarvita sanoja, käden puristus tai halaus riittää.

Itse olen nyt päässyt kokemusteni kouluttamana ylitse vaikeudesta kohdata sureva omainen.

Antoisimmat tapaamiset ja keskustelut ovatkin olleet ihmisten kanssa jotka ovat vastaavassa tilanteessa. On ollut helppoa aloittaa keskustelu kysellen kuulumisia ja miten on jaksanut. Nyt kun aikaa on kulunut läheisten poismenosta niin jaksaa kuunnella ja jopa lohduttaa toista ihmistä tai ystävää. On paljon helpompaa puhua kokemuksistaan ja tunteistaan samoja kokeneen kanssa, eikä tarvitse näillä omilla "jutuillaan" rasittaa liikaa läheisiään. Tuntuu että "vertaistensa" kanssa käydyt keskustelut ja lohdutuksen sanat tulevat suoraan sydämistä, ilman turhanpäiväistä sanahelinää.
Puhumme kuin samaa kieltä ja ymmärrämme valita oikeat lohdutuksen sanat puolin ja toisin.

Syksyn aikana olen saanut kohdata muutamia entisiä ystäviä ja tuttuja, miehiä ja naisia. Suru on meille kaikille se yhdistävä tekijä. Kuitenkin miehillä yksin jääminen on jollakin tapaa vielä rajumpaa kuin meillä naisilla, mutta molempien täytyy opetella elämään aivan uudella tavalla ja hyväksymään yksin olokin. Elämä on kaiken aikaa uuden oppimista, emme ole koskaan valmiita.

Ei kommentteja: