8.1.2012

Talven ensimmäinen pakkaspäivä

Joulukukkakin aloittaa kukintansa kun on aika riisua muut joulukoristeet ja -valot pois, varastoon vietäviksi.

Sunnuntai aamun lenkille lähtiessäni katsoin onneksi pakkasmittarin lukemat , ohhoh... pakkasta -13 astetta, tämän talven pakkasennätys. Tarvittavat villavaatteet ulkoilupuvun alle ja ulos koiran kanssa. Lumi narskui ihanasti ja oli miellyttävän hiljaista, muutama koiran haukunta kuului etäältä, ei autojen tuottamaa melusaastetta. Kolmostieltäkän ei kuulunut sitä normaalia huminaa, liikenne oli nollatilassa.

Nautimme Kyttä-koiran kanssa mahtavasta ulkoilusäästä tehden normaalia pitemmän lenkin  niin että molemmat olimme ihan läkähdyksissä mutta mielet olivat molemmilla virkistyneet joten vietettiin vielä ulkosalla laatuaikaa leikkien lumikokkareilla, hypellen lumisessa pihassa. Lopuksi varmistimme että lintulaudat ja talipallot ovat tarjoilukunnossa kun lintuparvet saapuvat metsän siimeksestä aterioimaan pihapiirimme siemen tarjoilulle.

Yhtäkkiä tulikin mieleeni ettei saunan vesijohtoa oltu iltaisen saunomisen jäljetä katkaistu. Ensimmäinen pakkanen jolloin täytyy vesi katkaista ettei putket jäädy, vielä tyhjennysputken hana auki ja sitt´on varmistettu veden saanti saunalle seuraavanakin saunapäivänä. Tämä on tärkeä toimenpide, huolimattomuus aiheuttaisi ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia.

Harvinainen sunnuntai; ei mitään suunniteltua ohjelmaa, rentouttavaa ja nautinnollista olotilaa koko päivä. Hiukan herkuttelua ja hyvää luettavaa, ehkä katsotaan joku aiemmin tallennettu filmi tai kuunnelllaan musiikkia.

Lapsenlapseni Suvin muutto tuli hoidettua yhteisvoimin. Nyt vaan on pidempi matka käväistä hänen luonaan mutta onhan  autot sitä varten ja useampi kuljettajakin käytettävissäni.
Muuttosiivouksen entisessä asunnossa olin varannut itselleni. Kun kaikki tavarat on asunnosta pois niin on nautinto siivota koko asunto huolella. Urakka otti voimilleni kun yritin sen tehdä yhdessä päivässä ja teinkin... Vaikuttikohan jo ikäni siihen että uupumus iski vähää ennen työn päätöstä. Seuraavana päivänä kävimme Sinin ja Samin kanssa vielä ottamassa valaisimet katoista irti ja talteen vintillemme, siltä varalta jos joku niitä vielä tarvitsee. Olipa nautinnollista ihailla kätteni työtä, oli puhdasta, seuraavalle asukkaalle !
Suvin uusi asuntokin oli putipuhdas , ei tarvinnut siivota ennen muuttoa lainkaan.
Muuttourakan tullessa mieleen, osaa nauttia tästä ohjelmattomasta sunnuntaista täysin rinnoin!

1 kommentti:

tuksu kirjoitti...

Siivoaminen on kivaa, mutta raskasta!!
Nyt nauti! Lepopäivä on sitä varten :-)
tuksu