27.1.2011

Korpin raakuntaa

Kuulin ensimmäiset Korppi-linnun raakunnat tänä kevättalvella, voi näinkin sanoa, koska tuntemukset olivat erittäin keväiset, aurinko paistoi ja ilmassa oli keväinen tuoksu.
Linnuilla oli selvästi jo kosiomenot meneillään, lentelivät ihan hassuissa asennoissa ja ääntelyt olivat moninaisia, nehän osaavat matkia kaikkea mitä kuulevatkin. Minulle korpin raakunnat ovat varmin kevään tulon enne.
Korppihan on varisten heimoon kuuluva lintu joka viihtyy parhaiten rauhaisessa metsikössä missä sille on ruuaksi raatoja ja marjoja. Missä korppi siellä karhu, hui....mutta kun tarkemmin asiaa ajattelee niin näinhän se on. Alueilla missä korpit lentelee on nähty myöskin karhunjälkiä, niin että sanonta pitää paikkansa.
Vähän perinnetietoakin:

Korppi on joissakin kulttuureissa liitetty pääasiallisesti pahan voimiin ja tuonpuoleiseen. Korppi on ollut pirun, paholaisen lintu, jonka ilmestyminen on aina tiennyt jotain pahaa. Eikä ainoastaan värinsä, vaan myös oletetun viisautensa ja pitkän ikänsä vuoksi on korppia pidetty paholaisen liittolaisena. On luultu, että korppi elää satoja vuosia ja voi viisaudellaan vaikka väistää sitä kohti ammutun luodinkin. Liittoutuminen pirun kanssa antoi korpille kaikki nämä voimat ja ominaisuudet, joihin kuului lisäksi mm. korpinkivi, jota lintu säilytti pesässään tai kielensä alla. Tämän kiven maaginen voima oli siinä, että se taikoi haltijansa näkymättömäksi ja tästä johtuikin, että korpin pesää oli erittäin hankala löytää. Näkymättömänä korppi pääsi myös paremmin tekemään paholaisen sille määräämiä töitä.lähde?

Jo pelkkä korpin näkeminen tiesi jonkinlaista onnettomuutta tai muuta ikävää ja siksi korppia myös vainottiin. Sanottiin, että korppi vaistoaa onnettomuudet ja ilmestyy paikalle juuri ennen kuin jotain dramaattista sattuu tai heti sen jälkeen. Pihapiirissä näkynyt korppi - tai monesti yleensä musta lintu - tiesi kuolemaa. Korppi tuli joko ilmoittamaan kuolemasta tai noutamaan kuolleen sielua ikuisuuksiin. Noutajan ominaisuudessa esiintyminen onkin yleinen piirre ylipäänsä linnuille.lähde?

Altailaisten heimojen uskomuksissa ensimmäinen shamaani on ollut linnun siittämä, ja yksi näistä kantaisistä on ollut korppi. Tämän vuoksi korpilla onkin ollut joissakin heimoissa kunnia-asema suvun kantaisänä, ns. toteemieläimenä. Korppi on toiminut shamaanin avustajahenkenä vaativissa tehtävissä; se on hakenut shamaanille avuksi suvun vainajien henkiä tai shamaani on itse lentänyt korpin hahmossa aliseen tai yliseen asioitaan toimittamaan (ylisessä asuivat jumalat ja alisessa vainajat). Shamaani saattoi joutua esim. hakemaan ylisestä neuvoja jumalilta tai alisesta sairastuneen ihmisen sielun pois parantaakseen tämän, ja näissä toimissa tarvittiin usein korpin apua. Shamanistissa kulttuureissa korppi on siis toiminut henkilintuna, jolla on ollut yliluonnollisia kykyjä ja jota on tämän vuoksi myös suuresti arvostettu.[6][7]

Monissa kulttuureissa korppi on liitetty positiivisessa merkityksessä nimenomaan viisauteen, luomiseen ja hedelmällisyyteen. Esimerkiksi Pohjois-Amerikanintiaanien keskuudessa sekä korppia että varista on aina kunnioitettu. Intiaanien vanhojen uskomusten mukaan korppi on valon ja ymmärryksen tuoja, ja ilman korppia ihmiskunta eläisi ikuisessa pimeydessä.[8] Myös antiikin Kreikassa ja Roomassa arvostettiin korppia, ja se esiintyy monissa antiikin myyteissä ja taruissa. Korpin älykkyydestä ja viisaudesta on nykyisin myös tieteellistä näyttöä.[8]

Korppi esiintyy myös suomalaisessa sananparressa Ei korppi korpin silmää noki eli esimerkiksi korkeat virkamiehet tai tuomarit eivät joudu rikkomuksistaan samanlaiseen vastuuseen kuin muut kansalaiset.

Ei kommentteja: