13.7.2010

Rastaiden torjunta mansikkamaalta

Virittelin cd-kasetit mansikkamaalle, rastaiden torjuntaan. Eipä olleet rastaat yhtään musikaallisia kun lähtivät tontilta rauhaisampiin puskaihin. Löin kepakot maahan ja niiden väiin virittelin pari lankaa , joihin sidoin langalla cd:eet heilumaan. Auringossa ne välkehtivät eriväreissä runsaasti ja tuulenvire pyörittää levyjä, valot on kuin diskossa. Olen havannut tämän "linnunpelättimen" kaikista mahdollisista keinoista tehokkaáammaksi.

Mansikkamaani on tullut matkansa päähän, joten otin puolet puskaista pois heti sadon (niukan) kypsyttyä ja käänsin maan, levitin tuhkaa ja kastelin sen. Kylvin siihen papuja ja hunajakukka, maanparannuskasveiksi jotka käännän maahan syksyllä ja ensi keväänä istutan uudet taimet. Toistan samna operaation toisellekin mansikkamaan puolikkaalle ensi vuonna.

Helletä on riittänyt, tänään mittari nousi varjossa +34 asteeseen, huh huh hellettä.
Olipa tuskaisa reissu Hyvinkään sairaalassa, jonotuksineen kului 3,5 tuntia aikaa. Onneksi ei oltu "potilaan" kanssa kamalan sairaita ja itse olinkin henkisenä tukena, nuorella henkilöllä, varmentamassa asiallisen kohtelun, koska sitä eivät nuoret henkilöt aina saa, ikävä kyllä.
Ihmettelin sairaalan eri tilojen ilmanvaihto järjestelmää kun osa tiloista oli ihanan viileitä ja ilma oli hyvää hengittää, kun taas osat tiloista kuumia kuin saunat ja paha ilma. Luulisi että niinkin uudehkossa sairaalassa olisivat ilmastointi laitteet kunnossa kaikkialla samalla lailla.
Mietittiin mielissämme josko olisimme olleet huonovointisia ja tosisairaita niin emme olisi selvinneet odotustiloissa hengissä, olisimme tulleet niissä tiloissa petipotilaiksi jos emme ennen olleetkaan.

Onneksemme selvisimme sairaalakäynnistä "hengissä" ja saatettavani jää odottelemaan 2-vuotta vanhan kolarivamman korjausleikkausta, jonossa ollut jo 7 kk, ehkäpä kutsuu saapuu pikapuoliin, saas nähdä?

1 kommentti:

Pau kirjoitti...

Nuo CD-levyjen prismaheijastukset ovat muuten pelottavia myös ihan nelijalkaistenkin mielestä. Karkotettiin joskus liian innokkaita supikoiria teille tietymättömille varastelemasta marjoja...

Huono ilmanvaihto ja kuumuus vievät tosiaan yllättävän nopeasti voimat nuoreltakin.