16.9.2008

Krassit jaksavat vaan kukkia...

Oranssin punaiset krassin kukat aivan häikäisevät syyspäivän hämäryydessä. Tosin näin syksyisin tahtoo kastelut jo unohtuakin, mutta eivät ne vähästä ota nokkiinsa. Olen keräillyt siemenet talteen ensi kesää ajatellen, koska omista siemenistä tulee ihan samanlaiset taimet kun siemenkaupan siemenistä.
Valokuuvaaminen oli vähän hankalaa kun toinen käsi on pois laskuista, laiskottelee kipsin sisällä, eikä ole hommissa mukana.
Kasvupaikka autokatoksen oviaukon pielessä osoittautui hyväksi, räystäs suojasi kovimmilta sadekuuroilta ja aurinkoa kasvi sai tarpeellisen määrän. Taidan laittaa ensikesänä kahteen ruukkuun ja puolet isompiin ruukkuihin, oviaukon molemmille puolille. Ovat vieläkin pirteän näköisiä, ja viettelevät perhosia lehdilleen.

Hirvikärpäsiä on metsissä tänä syksynä erikoisen paljon, sen huomasin metsällä ollessani, ne ovat inhottavia "mönkijöitä".

Jouduin fysioterapeutiksi aamupäivällä, hoitopaikka oli metsä. Matti-puolisoni on toipumassa isosta leikkauksesta,
jonka johdosta hänen lihaskuntonsa on heikentynyt
huomattavasti. Kuntoliikunta-lajinaan on aina ollut metsänhoito, raivauksineen ja halonhakkuineen. Eikös mitä; toipilaanakin piti päästä metsään moottorisahan kanssa, koska hänen mielestään se on tehokkain tapa saada lihaskuntoa kohdalleen. No eihän auttanut muuta kuin lähteä mukaan mittakepin kanssa ja tulihan siinä tehtyä pieni määrä halkoja, kuivumaan, ei ensi mutta seuraavaksi talveksi ja serkkujen metsää tuli taas hoidettua pieni pläntti.
En todellakaan pidä minkäänlaisista metsätöistä mutta on ilo huomata miten metsähommat kohentavat kuntoa ihmisellä joka nauttii siitä työstä, lisäksi sain aamulenkin koiran kanssa tehtyä ja koira "lueskeli ja kirjoitteli sähköpostejaan" jokaiselle puulle ja kannolle.....
Mikäpä oli ollessa puhtaassa metsikössä, hengittäen happirikasta ilmaa, luonnon ilmiöitä seuraillen..... pidän syksyisestäkin luonnosta....hajuineen ja väreineen....

4 kommenttia:

Rouva Nordman kirjoitti...

Voi, kun on kivaa ihailla kauniita kukkakuvia, itse kun en osaa yhtään viherpeukaloida.. Ja hirvikärpäset, yäk!! Niitä on täälläkin päin. Mahdollisimman pikaista toipumista toivotan Matille!

Rouva Nordman kirjoitti...

Niin ja pikaista toipumista tietenkin myös kädellesi!

leena kirjoitti...

Ihana krassi! Minun krassini ei tänä vuonna oikein viihtynyt, kun huolimattomasti vain viskasin muutaman siemenen omenapuun alle. No tuli siihen pari pientä krassia, jotka vasta vähän aikaa sitten alkoivat kukkia. Ensi keväänä täytyy kasvattaa taimet...

En edes tiennyt minkälainen on hirvikärpänen, ennenkuin tänä syksynä. Niitä taitaa olla tosiaan enemmän tänä vuonna. Muuten metsässä kuljeskelu on kyllä ihanaa.

marjamatilda kirjoitti...

Katilein - KIITOS !
Leena - eipä minunkaan krassit ole ennen näin hyvin kukkineet???!!!
Olisiko lisääntyneellä vapaa-ajalla ollut vaikutusta, kun olen ehtinyt riittävästi "nyppiä" ja kastella säännöllisesti.