8.4.2018

Kevään ensimmäiseltä pihakierrokselta

 Kevään ensimmäiset kukkijat...... niin pieniä ja vaatimattomia.... mutta niin ihastuttavia 😍
 Nuput työntyvät sinnikkäästi lumen keskeltä 😎
 Yksinäinen lumikellokin löytyi jo 😊
 Oli aika poistaa havuköynnöskin rappukaiteelta, täytyy todeta että sen purkaminen on huomattavasti helpompaa kun sen sitominen.  Istuin eka kerran ulkosalla keväisessä auringossa. Oli niin lämmintä, että saattoi olla jo ilman käsineitäkin, kyllä se kevät tulee tänäkin vuonna, vaikka ei ois uskonutkaan 😏
 "Työ tekijäänsä kiittää", sanoo vanha sananparsi 😇 Pihatiellä ei ole enään jäitä ja se on melkein jo kuivunut. Tässä näkee kun on tehnyt  koko talven lumityöt huolella, niin jäiden sulaminen tapahtuu nopeasti heti ilmojen lämmitessä. 
 Siirtelin kolalla lumet "alamäkeen", eli pihatieltä kaikki pois paikkaan missä ne saavat rauhassa sulaa ja vedet virtaavat kunnan sadevesiverkostoon. Nopeutan hiukan sulamista kylvämällä saunan tulipesistä keräämäni tuhkat lumikasoille. 😋
Velmu on kotiutunut 5:ssä kuukaudessa oikein hyvin, on niin "isäntää ja talonvahtia" ettei parempaa vahtikoiraa varmaan löydy. Se tahtoo aina mukaan pihahommiinkin ja vaikka pidän sen narunpäässä ettei pääse juoksemaan kadulle liikenteen haitaksi, niin se istuu ja tarkkailee ympäristön tapahtumia tyynesti, haukkumatta ja rimpuilematta. En kuitenkaan jätä sitä narunpäähän yksikseen, vaan olen aina itse sen lähettyvillä, puuhastellen omiani.

Kevät etenee nyt varmaankin vauhdilla kun se on ehkä pari viikkoa myöhässä. Eilen kuulin jo peipposen viserryksen ja sepelkyyhky pariskunta saapui lounastamaan lintulaudan alusille. Sini- ja talitiaiset kantavat pesätarvikkeita pöntöilleen, kaikki kevään merkit luonnossa.👌

Ei kommentteja: