25.8.2014

Vadelmien leikkaus ja pähkinäpuun oksan sahausta klapeiksi, hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

 Taas on tullut se aika kun pitää tehdä poisto leikkauksia vadelmille.
 Kylläpä ovatkin kasvaneet reheviksi pehkoiksi.
 Oli oikein hankalaa kerätä marjoja kun ampiaisetkin tekivät kiusaa.
 Vanhat oksat on kaikki poistettu
Rivien väleistä on kitketty myöskin suikeroalpit jotka pitävät mieluisena kasvualustanaan lehtikatetta.

Pähkinäpuusta olen suunnitellut poistaa yhden isoimman oksan joka on melkein kuin puun kolmas haara. 

Leikkaus- ja sahaushommista tulevat oksat lehvistöineen joutuivat puutarhakompostin ruuaksi ja isoimmasta puunoksasta tein saunapuita. Siis kaikki hommasta tulevat risut ja oksat tulivat pihan hyötykäyttöön.

Viimeiseksi vadelmien hoitoon liittyväksi toimenpiteeksi annoin pensasriveille syyslannoituksaen. Nyt saavatkin taas valmistautua seuraavan vuoden sadon kehitykseen.

Puutarhassa puuhastelut ovat meikäläiselle mitä parhainta hyötyliikuntaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lihakset saavat "pullistelua" sopivasti ja mieli lepää kukkaloiston keskellä. Puuhasteluistani saan huvin ja hyödyn samalla kertaa ja melko halvalla. En tunne tarvetta vieläkään lähteä mummoryhmiin kahvittelemaan enkä osallistua WoimaaWanhuuteen kuntosali ryhmiin.

Ei kommentteja: