23.5.2011

Rusokirsikka

Rusokirsikka on yksi kauneimmista meillä kasvavista koristepuista. Se menestyy vain Etelä-Suomen ja rannikkoalueen suojaisilla ja lämpimillä kasvupaikoilla. Rusokirsikka on huomiota herättävä katseenvangitsija sekä keväällä että syksyllä. Kukinta alkaa toukokuussa ennen lehtien puhkeamista, jolloin rusokirsikkapuu peittyy ihastuttavaan vaaleanpunaiseen kukkapilveen. Kukinnoissa on 2-4 suurta yksinkertaista kukkaa. Nuorina kuparinpunertavat, soikeat lehdet avautuvat kukinnan aikana. Kesän tullessa lehdet muuttuvat tummanvihreiksi ja syksyllä ne saavat hehkuvan kirkkaanpunaisen syysvärin. Puun runko on kiiltävän punertavanruskea.
Sain lapsiltani mm. äitienpäiväruusun sijasta Rusokirsikan taimen. Olen sitä monasti toivonut ääneen; että jos ensi keväänä raaskisin hankkia....tytöt olivat "ottaneet onkeensa" ja nyt olen tyytyväinen upean koristepuun omistaja.
Ylin kuva on lainattu googlelta mutta tuo tuetusta puuntaimesta, sateella otettu kuva on oma ottamani, vähän otokseni jäi hämäräksi, mutta syy on tietysti sateisessa säässä.....

Monet vuodet ihastelin upeasti kukkivaa puuta työmatkallani ja työpaikkani naapurin pihalla, ajaessani oikotietä fillarillani työmatkojani. Kukkiessaan se on mahtava katseenvangitsija, sitä ei voi olla huomaamatta aikaisin keväällä ja taas syksyllä upeassa syysvärissään.
Kauppareissulla äitienpäivän aattona mieheni oli menossa kukkakioskin tiskille kukan ostoon...olin juuri huomioinut vastapuolella sijaitsevassa myymälässä esillä ihanan vihreät pehmustetyynyt ulkotuoleillemme, joten nykäisin häntä hihasta; että katsohan kun on ihanat äitienpäiväruusut "mun mieleeni"! Hän innostui myöskin ajatuksestani todeten että kukkiahan meillä riittää omiksi tarpeiksi kotipihallamme, joskin noin keväänvihreät tyynyt kyllä puuttuvat ulkotuoleiltamme.
Paljon grillaamme ulkosalla ja vietämme koko perhe avotulen äärellä, niin kyllä tuntuu mukavalta istua vanhoille tuoleille joissa on hiukan uuttakin... ulkotuolit ovat olleet jo yli 25 vuotta palvelleet meitä ja niissä on tunnearvoakin onhan ne hyvän ystävämme tekemät, eipä niistä henno luopua vielä vuosiin... itse olen niitä "valtannut" en tosin enään käyttäisi moista myrkkyä mutta hyvin on Valtti säilyttänyt puun.....

2 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Upea blogi sinulla. Kyllä kannatti vierailla!

Sirkka kirjoitti...

Rusokirsikka on kaunis puu, joka antaa paljon mielihyvää sitä katsellessa. Muistan kun itse istutimme sen 10v sitten, vaan viime vuonna mieheni leikkasi sitä aika rajustikin varjostuksen vuoksi, luulin jo menettäväni sen tai ei ainakaan kukkisi tänä vuonna, mutta mitä vielä sehän kukki yhtä kauniisti kuin aikaisempinakin vuosina, ellei kauniimpana.
Kauniit istuinpäälliset olette hankkineet ja hyvä kun niihin päädyitte, eikä tarvitse kastella eikä nyppiä...vaan istua tyytyväisenä ja nauttia kesän tuoksuista ja näkymistä.
Kiitos sinulle kauniista sanoistasi minulle.
Hyvää alkavaa aurinkoista kesää.