14.3.2009

Lukulauantai puutarhalehtien parissa


Lauantaipäivä on kulunut puutarha-alan lehtiä selailessa, niitä on viikolla tipahtanutkin useampi postilaatikkooni.
Miten ne kukat näyttävätkin niin upeilta lehtien sivuilla? Miksi eivät samat lajikkeet viihdy ja kukoista yhtä runsaastiomalla pihallani? Mitähän uutta laittaisin ja kokeilisin tulevana kesänä?
Hyödyllistä tietoa on sivukaupalla, esim. luin niin yksinkertaisesta etanoiden tuhoamiseen käytetystä "myrkystä" kuin TUHKA! Sitä meillä tulee puulämmitteisen saunan pesistä yli oman tarpeen. Sainkin idean laittaa keväällä tontin ympärille "tuhkavana". Kokeilen, estääkö tuhka espanjan siruetanat alias tappajaetanat tulemasta pihalleni.
Koti Puutarhalehdessä olleet kuvat "Jumalaisista jouluruusuista" olivat vastustamattomia. Niitä kyllä kokeilen seuraavaksi, siis jäin koukkuun, puutarha harrastuksena on minulle muutenkin kuin huume. Siitä ei pääse eikä haluakaan päästä eroon, hankkii aina vaan uusia lajikkeita ja vaihtaa entisten kasvien kasvupaikkoja, lopulta löytäen "sen oikean" paikan kullekin puskaalle.
VIIKON VIISAS: "Puutarhanhoito vaatii kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Kumpikaan ei nykyään ole työelämässä hyve". ( Pekka Seppänen, Talouselämä-lehti)
Omaan molemmat luonteen piirteet, siis onneksi olen päässyt jo eläkkeelle! Puutarha on minua varten, siellä olen aina kuin kotona; hyväksyttynä ja kaivattuna, nauttien onnistumisen iloa.

9 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Puutarhan hoitohan on koettu hyvin rentouttavaksi ja onnellistuttavaksi puuhaksi.
Kiinalainen sananlaskukin sanoo suurin piirtein näin.

Jos haluat olla onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.

marjamatilda kirjoitti...

Niinpä ja on vaan yksi asia joka on ihmiselle tärkeää, se on puutarhanhoito.

Sirkka kirjoitti...

Kiitos visiitistäsi,

onpa sinulla ollut lukemista, täällä vähän samat ajatukset...puutarhakirjat lumoaa toinen toisensa perään.
Sinulla on valtava piha, jossa on tilaa toteuttaa haaveita ja tilaa koirien temmeltää!
Meillä on hyvin pieni, mutta saan siihenkin sopimaan paljon hyvää mieltä tuottavaa, josta nautin. Kukat ovat lähellä sydäntäni, niitä täytyy olla aina!

Iloisiin kuulemisiin ja hyvää vointia sinulle.

Sarppa kirjoitti...

Ihana kasa lehtiä..itsekkin ostin kirpparilta muutaman viime vuoden viherpihalehden...hiukan jo puutarhasuunnitelmia mielessä...

mimmuli kirjoitti...

Ihania koiruleita sinulla=))Löysin blogiisi jostain surffaillessani.Puutarhan kuoputtamista odotellen...

mimmuli kirjoitti...

Minä olen vasta opettelemassa puutarhan saloja =) Ja ihanaa kun on teitä kokeneita ihmisiä jolta voin kysellä neuvoja=)

Marge kirjoitti...

Kiitos, kun jätit puumerkin käynnistäsi "luonani"!:)
Samanaiheiset olivat postauksemme...;D
Ihana postaus, tutustun paremmin blogiisi.
Hyvää viikonloppua!

Maantiepellon Emäntä kirjoitti...

Täällä myös lehtiä kaivettu kätköistä ja kesän odottelu aloitettu... kunhan vain puutarhuri jaksais odottaa.:)

marjamatilda kirjoitti...

Hei kaikki puutarhaystävät, kiva kun jätätte puumerkin käynnistänne!
Kyllä meillä kaikilla "kynnet syyhyää" pihahommiin.
Koetetaan kestää maltillisesti tämän aamun takatalvi, kyllä se aurinko sulattaa....